Suomi on HIENO maa
Seriously.
Joku kaappaa varakkaan suvun jäsenen ja perustelee sitä huonoilla osakekaupoilla ja itkee jälkeenpäin, ettei ymmärrä, miksi teki niin. Ei saatana. Ei kukaan täysipäinen tee mitään tuollaista. Olisiko valtion pikkuhiljaa aika rahoittaa mielenterveyspalveluita suuremmilla summilla? Tai teettää erilaisia mielenterveysseulontoja opiskelu- ja työpaikkojen välityksellä?
Matti Vanhanen taas säätää jälleen ihan omiaan. Ensin ei muisteta mitään vaalirahakohussa esiin nousseita sanoja tai tekoja, sitten yhtäkkiä muistetaan (varhaisiän dementia?), mitä tuli tehtyä aikoinaan. Hetken päästä paljastuu, että Vanhasta on lahjottu mainostamaan jotain rakennusfirmaa. Kuvittelin joskus, että Suomessa ei harrasteta poliitikoiden lahjontaa, mutta taidan ikävä kyllä olla väärässä. “Vaaleanpunainen maailmankuva rapistuu pala kerrallaan pois.” Sääli, pinkki maailma oli ihan kiva.
Käymäni taloustiedon kurssi taisi sittenkin tehdä minusta yhteiskunnallisesti valveutuneemman henkilön kuin mitä olin aiemmin. Tällä hetkellä ärsyttää ainakin se, että kunta säästää opetuksessa ja se tulee näkymään ensi vuonna muun muassa kurssien määrässä. Ruoasta on paha napsia enää mitään pois, sillä se on nykyään useimmiten laadutonta kamaa. Ei saisi valittaa, mutta ruoan laatu ei parane epäystävällisellä keittiöhenkilökunnalla. Go Sodexo go!
Miksi viime vuonna tuhlattiin miljoonia kunnan syntymäpäiväpirskeissä? Niillä rahoilla olisi saatu vaikka mitä oikeasti tarpeellista, sillä kuka iloitsee vuotta aiemmin pidetystä ilotulituksesta, kun valittavat kurssit on syöty mahdollisimman tarkkaan pois tarjottimelta ja koulussa saatava safka on milloin raakaa, milloin viikonlopun yli “levännyttä” milloin jollain muulla tavalla huonoa? Kysynpähän vaan.
