Out with the old, in with the new

Mulla oli suhde kolme vuotta ja kahdeksan kuukautta. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä, mutta hyvästien jättäminen oli yhtä helppoa kuin suhteen aloittaminen. Uutta putkeen vaan ja elämä jatkuu.

Syyskuun alussa mä koin järkytyksen, kun tajusin mun rakkaan Noksun (6060) mikrofonin hajonneen. Puhelimella ei paljoa tee, jos sillä ei pysty puhumaan, vaikka mä en ite paljoa soittelekaan. (Mulle kyllä soitellaan joskus! ;)) Kuitenkin meni vielä melkein pari viikkoa ennen kuin uusi hankittiin, mutta mä oon hyvä odottamisessa. Oli oikeastaan aika luksusta, kun ei tarvinnut puhua puhelimessa, vaan kerrankin kaikki kommunikointi saattoi tapahtua tekstaamalla. ♥ Tekstiviestit on mun elämän suola, puhelut on pakollinen paha.

© livingroom.org.au

Mä ihan oikeasti tykkäsin tuosta puhelimesta, vaikka se olikin vanha ja vähän pökkelö! Se oli se Mun Puhelin, jota varjelin hengelläni, enkä halunnut rikkoa sitä. Oon tyytyväinen siihen, että mulla oli pieni suru-/totutteluaika, ennen kuin uusi tuli.

Mutta, life goes on. Mikään ei kestä ikuisesti ja joskus täytyy siirtyä eteenpäin. Lauantaina 11. syyskuuta siis käytin hakemassa mun uusi rakastettu ja tää kolmisen viikkoa kestänyt suhde on ollut täyttä rakkautta.

Saanko esitellä: ALEXT3R


© myhphone.com

Nokia X3. ♥ Meinasin ensin hankkia pinkin (en, hopeanvärisen, koska kaverilla on pinkki) jonkun liukukantisen (oisko ollu 6700 Slide), mutta loppujenlopuksi X3 tuntui paremmalta kädessä. Ja toi on kyllä osoittautunut ihan oikeaksi vehkeeksi mulle. Tekstarit saa tallennettua koneelle, valmiina on yhdeksän (9 !!!) peliä ja toi on niin herkku! Okei, mun vanhaan puhelimeen verrattuna mikä tahansa nykyaikainen kapula tuntuu luksukselta. :–D En osaisi enää käyttää tavallista puhelinta, vaan ensimmäinen vaatimus uutta mietittäessä oli se, että se on joko liukukantinen tai simpukka. Ja Nokia, totta kai. Mun kaikki viisi (?) edeltävää puhelinta ovat olleet Nokioita, joten tää oli luonnollinen siirtymä.

Ja kyllä, sen nimi on ALEXT3R. Tutummin vaan Alex. Mä päätin joskus, että jatkossa nimeän kaikki elektroniset laitteeni ja eka olikin sitten mun mp3-soitin (sen nimi on muuten Jean-Philippe!). Alexin nimi tuli jostain puskista. Ensin mietin, että ostan Samsungin kännykän ja kutsun sitä Sampaksi, mutta en mä Samsungia halua.

Sitten mietin, että Sebu olisi hyvä nimi. Se ei saanut yleisön hyväksyntää.

Alex pyöri mun mielessä aika paljon ja lopulta päätin, että X3 -> 3X -> Al3x. Yksi kaveri sanoi, että siitä pitää tulla Alex-Terho (en tiedä, miksi :–D), joten lopulta siitä sitten muotoutui AL3XTER. Kompromissien kompromissi, ettenkö sanoisi.

Nyt vaan toivon, että Alex jaksaa mun mukana vielä pitkään! Se näköjään tykkää lahota, kun tekstareita on yli 600, mutta äkkiäkös mä kaivan ne koneelle talteen ja tyhjennän tekstarimuistin. Big deal. Ja ainakin tulee otettua viestit talteen säännöllisesti!

PS! Terveystiedon alustavat tulokset tuli ja mulla on aika hyvät mahdollisuudet E:hen!

Jätä vastaus