Heimoi
Ei helvetti. Suurin osa näistäkin blogikirjoituksista on ollut valitusta. lol. En kai keksi muuta kirjoitettavaa.
Tuossa Turrilaa selatessani mieleeni on tullut pariinkiin otteeseen, kuinka hyvin asiat ovat minun osaltani. On hyvä koulu ja -arvosanat, kavereita löytyy – tosin niiden aitoudesta en voi olla varma, kotoa löytyy kaikki tarvittava; telkkarit, digiboksit, radiot tietokoneet, monitoimilaite, kameroita, kännyköitä, koira, ruokaa, lämpöä, perhe, kaikkea ylimääräistä elektroniikkahärpäkettä ulkoisesta kovalevystä pienimuotoisiin DVD- ja CD-kokoelmiin. Rahaa löytyy mukavasti sekä tileiltä että käteisenä. Suklaata on kaapissa ehkä puoli kiloa, musiikki soi koko ajan ja Dexterkin tallenetaan digiboksille, kuten Houset ja muut. Käyn säännöllisesti treeneissä ja sielläkin kaikki on melkein hyvin. Tosin en pakosti pääse vyökokeeseen, mutta ihmeitä voi tapahtua.
Toisin sanottuna minulla on kaikki hyvin. Mitä nyt junnutreenit ovat menneet vähän poskelleen pari viimeistä kertaa ja iskän hopeaketju on jossain viemärissä. Ketjua suren oikeasti, sillä on oli nähtävästi hirveästi tunnearvoa – minulle. Ja minä sen unohdin taskuun ja takki meni pesukoneeseen ja ketju pääsi viemäriin. Saatana! Paska olo.
Vaikka minulla onkin kaikki ulkoisesti hyvin, sisällä tuntuu… tyhjältä. En ole tietääkseni ollut pitkään aikaan oikeasti onnellinen, kyllähän sitä tulee naurettua vatsa kipeäksi harva se päivä, mutta ne aidot onnelliset hetket ovat jossain ulottumattomissa. Näin jälkeen päin ajateltuna ne aidot ja onnelliset hetket, joita on joskus ollut, tuntuvat vääriltä ja epäaidoilta. Se riipii.
Ja kaverit. Joillekin heistä ei tunnu kelpaavan mikään, mitä teen tai sanon tai mitä mieltä olen. Olen sitten rasisti, jos en siedä mangaa sen takia (“että se on Japanista” fuck you), että piirtotyyli on mielestäni aika kamalaa. En väitä, että kaikki manga (ja anime) on paskaa, väitän vain, etten voi sietää liioiteltua ja epämääräistä piirtotyyliä. Ja joo, japsifanit hajotaa pään.
EI PIDÄ LUULLA, PITÄÄ TIETÄÄ
ÄLÄ ARVOSTELE, ELLET TIEDÄ, MITÄ TAI KETÄ ARVOSTELET.
Ja hei, minullakin on tunteet. Minua väitetään väkivaltaiseksi, mutta siihenkin on syynsä. Käytän lyömistä turvanani, sillä eräät neljä vuotta saivat minut tuntemaan itseni uhatuksi. OK. Väitä minua väkivaltaiseksi, niin olen väkivaltainen. As simple as that.
Ja kappas. Minäkin kaipaan tietynlaista läheisyyttä. Haha. Ette vain tajua sitä, koska olen kaikkien mielestä niin jätkä ja paskiainen. No jaa. Lukiossa alkaa sitten uusi elämä ja uudet kaverit. Odotan innolla. Enää kahdeksan kuukautta ja voin ehkä aloittaa siivotulta pöydältä. En puhtaalta, sillä osa kaveripiirist tulee jäämään syystä tai toisesta, mutta siivotulta ja selkeältä pohjalta ponnistan.
Hm. Kesäheilan paikka on ollut vapaana viimeiset kolme vuotta putkeen. lol :’D
