Me wants to die
- Puolikas fysiikanesitelmä
- Kaksi saksan kirjoitelmaa
- Saksan sanakoe
- Matikanläksyt
- Fyssanläksyt
- Saksanläksyt
- Huominen äikän kirjoitelma
- Hiusten kuivaaminen
- Syöminen
- Koiran virikkeistäminen
Siinä tän yön to do -lista. Syömisen ja virikkeistämisen voin jättää väliin, mutta surettaa toi koiranpoika, kun se ei voi tehdä mitään, kun mua ei huvita sen kanssa sähääminen. Voi kunpa joku prinssi uljas tulisi ja käyttäisi sen päivittäin hyvällä juoksulenkillä.
Haluisin olla hyvä ihminen, mutta ideat loppuu kesken ton koiran kanssa ja dataaminen on aina kivempaa kuin mikään muu. Tänäänkin meni kolme tuntia, ennen kuin sain tuota fysiikkaa tehtyä, vaikka mukamas aloitin ajoissa. Tappakkee miut.
Miun varpaankynsikin on kovin kuollut. Jospa huomenna uskaltaisi lähteä liikenteeseen ilman laastarointia.
Kaikki muukin tuntuu menevän päin mäntyä, vaikka oikeasti ei menekään. Haluun vaan noi hommat pois alta ja nukkumaan, mutta vissiin turha toivo. Onneksi huomenna on perjantai ja tulee Bones. Huomenna voisin yrittää keksiä jotain hienoa tolle koiralle (saa ehdottaa).
Ja sit jatkamaan ahertamista. En kyllä tee kuin yhden saksankirjoitelman ja ehkä vähän läksyjä. Haluan pois lukiosta.
