Arkisto: 2008

Uusvuos ja sillee

Keskiviikkona 31. joulukuuta 2008

Jepjep. Vuosi vaihtuu siinä… puolentoista tunnin kuluttua. Ei tässä mitään sinänsä, koira on melko rauhallinen ja kivahan se on kotona olla. En muutenkaan viihtyisi oikein missään, kun murehtisin koko ajan koiranpojan oloa.

Uusi ulkoasu putkahti eilen. Pienten sähläilyjen kautta, mutta kuitenkin. Vielä pitäisi venkslailla eri otsikoita nätimmiksi, mutta tästä se lähtee. Olen tyytyväinen ulkoasuun sekä siihen, että sain koko höskän toimimaan kauniisti. Blogia pyörittää -teksti taitaa hyppiä hieman sinne tänne, mutta yritän muistaa korjata senkin ehtiessäni.

Ömöm. Piti sanoa vissiin vielä jotain. No jaa. Olin tänään suunnilleen kahdeksan tuntia paapomassa serkkuni lapsia (8-, 6- ja 2-vuotiaita) ja sain siitä 40 € + sipsipussin dippitarvikkeineen. Oikeastaan olin seitsemän tuntia, sillä serkkuni tuli ruokatunniksi kotiin, mutta niin. Ja tuosta ajasta nukuin reilun tunnin, kun nuorimmainen oli päikkäreillä ja vanhimmat tuttavan kanssa elokuvissa. Aika helppoa rahaa, ettenkö sanoisi. :D

Mut nii. Hyvää Uutta Vuotta kaikille lukijoille! Koittakaa myös kestää, jos löydätte jonkinlaisia floppeja ulkoasusta. Ilmoittakaa minulle, niin yritän korjata ne.

Kohellusta

Maanantaina 29. joulukuuta 2008

Tiedättehän tähtitortut? Ne joulutortuiksi haukutut leivonnaiset, jotka tehdään, öö, lehtitaikinasta ja joissa on luumuhilloa keskellä. Niitä on mussutetu tänään (omnomnom) ja heidän lisäkseen loppunsa ovat kokeneet pari ruisleipäviipaletta ja lautasellinen kalakeittoa. Joo, piti keksiä aloitus tällekin kirjoitukselle, niin kerroin ruokalistaa.

Vilkaisin tänään kalenteria ja kauhukseni totesin, että viikon päästä pitäisi olla a) koulussa, b) treeneissä. Kumpikaan ei oikein innosta. Koulu vaan on koulu, emmä sitä jaksa. Tämä jakso tosin on maailman helpoin kolmella kurssillaan (mantsa 1, enkku 2, psyka 1), mutta silti. D: Ei huvita. Onneksi tässä on vielä viikko aikaa istua dataamassa.
Treenit, noh, ei toimi. Järkyttävä yskä on jatkunut kolme viikkoa, eikä toden näköisesti lopu vielä aikoihin, eli voin kyllä pitää pari viikkoa taukoa treeneistä. Lapset (lue: ylemmät vyöt) joutuvat pärjäämään junnutreeneissä ilman mua. Kyllä mä varmaan hätätapauksessa pääsen tuuraamaan jotakuta. Ai niin, seuran mainokset olisi pitänyt jakaa ennen joulua pitkin pitäjää. Hups.

Päädyin tuossa viime viikon aikana siihen tulokseen, että koiranpoika ei tule pääsemään näyttelyihin enää. Turha se on koiraa kiusata, kun jalostushaaveet on haudattu syvälle, eikä niillä tuloksilla tee enää mitään. Pisteet vaan sillekin, joka keksi käyttää puuttuvia hampaita omaavaa koiraa jalostuksessa! Nyt meidän koiralta puuttuu lähestulkoon kaikki välihampaat ja muilta osin hyvä koira joudutaan sen takia jättämään jalostuksen ulkopuolelle. Noin pahoja puutoksia kun ei korjata emän täydellä hammasrivistöllä, puutokset kun hyppivät sukupolvien yli.

Jaa’a. Äiti ei muistanut tänään soittaa labraan, joten en vieläkään tiedä, mistä tämä yskä johtuu. Ja kyllä, äiti hoitaa nämä asiat, sillä en itse viitsi. En pidä puhelimessa puhumisesta. Saapi nähdä, paljastuuko sieltä hinkuyskä vai keuhkoklamydia vai myydäänkö ei-oo:ta. Viimeisin kuulostaa todennäköisimmältä, sillä Espoon terveyskeskukset ovat yleisesti ottaen arvauskeskuksia, ei niistä saa mitään irti. Paitsi ehkä yhdessä tapauksessa kymmenestä.

Ihanat langattomat kuulokkeeni ovat edelleen tyhjän panttina. :< Totesin muutama päivä sitten, että olohuoneen telkkarin kuulokeliitäntä ei toimi. Ei varmaan ole koskaan toiminutkaan. Markantaloon on soitettu ja he soittavat takaisin jossain vaiheessa – toivottavasti.

Jos yhtään lohduttaa, niin tänne on jo valmisteltu uusi ulkoasu. Se vaatii enää koodauksen ja soveltamisen WordPressille, mutta kyllä se sieltä tulee jossain vaiheessa.

Torstai

Torstaina 25. joulukuuta 2008

Yleisön pyynnöstä kirjoittelen. :D Mitäs tässä onkaan tapahtunut… Vyökoe, Messari, Joulu… Vaikka sun mitä.

30.11.2008 käväisin siis vyökokeessa. “Käväisin” on ehkä hieman väärä sana, sillä reissuun meni vitisen tuntia. Ensimmäiset pari tuntia hypin muutaman ihmisen niskassa hermostuksissani (Kiva kun kestitte lapset! Säästitte poijjaat mun hyökkäyksiltä.) Jossain kahden-kolmen aikaan juniorit lopettivat oman koitoksensa ja me “isot” ja uudet alkeiskurssilaiset pääsimme saliin.

Ei siitä ehkä sen enempää. Olin kusi sukassa oikeastaan koko ajan, mutta pääsin läpi! Nyt vyöarvo on virallisesti 4 gup, konkreettisesti vyö on nykyään sininen.

Härräsin Helsingin Voittajanäyttelyssä 14.12, siellä meni sitten… kuusi tuntia? Comana-Melissan kanssa oltiin ja kuvia tuli vajaat 300. Huonoja kaikki, kun tuon kameran tehot eivät riittäneet Messukeskuksen valaistuksessa. Messarista Omenaan äiteen kanssa ja Omenasta serkulle. Sit himaan (En katsonut Idolsia, mut Koop voitti silti! <3) ja, öö, dataamaan.

Nyt oli sitten joulu ja sain mitä halusin: yöpukuja ja langattomat kuulokkeet. Kuulokkeet ovat ihanatloistavatmahtavat ja odottavat pääsyä tositoimiin. Muuuuuw. <3 Lisäksi “pukki toi” muutaman korun, “hygieniapaketin” (:D Nivean kosteusvoide-suihkusaippua-deodorantti -juttu), pussilakanasetin, kolme kirjaa, sukkia, alushousuja, slipoverin, nahkaisen pikkurepun… Ja varmasti vielä jotain muutakin, en vain muista kaikkia. @____@ Möllikkäpöllikkä sai läjän herkkuja.

Isäpappa lähtee yöllä etelään, kuten joka vuosi. Nyt se vaan on siellä suurin piirtein viisi viikkoa. Pelottavaa… Koiraparka menee sekaisin. :< Ihan kiva kuitenkin, kun saa olla taas hetken rauhassa tuon yhden jutuilta.

Mullon kans kamala yskä. Kohta kolme viikkoa kestänyt, verikokeiden tulokset kysytään maanantaina ja saatu (= ostettu) lääke ei auta. Yskiminen sattuu. :<

Aini. Blogin ulkoasu on järkky, mutta saa kelvata “inspiraatioon” asti.

Uuuuuudistuksia

Sunnuntaina 23. marraskuuta 2008

Mmm. Päätin tuossa viime yönä ottaa itseäni niskasta kiinni ja tutustua WordPressiin. Pari tuntia ähelsin ja nukkumaan mentyäni hiffasin melko nopeasti tämän ulkoasun mekanismin. Vähän kurainenhan tuo vielä on, mutta olkoot. Teen paremman, kunhan vähäsen inspaa ja idea löytyy.

Tällä hetkellä lähinnä vituttaa, enkä näinollen jaksa/viitsi kirjoittaa enempää. Voisin ruveta siirtelemään vanhoja merkintöjä tänne WP-alustalle.

Ladadadaaaaa

Perjantaina 3. lokakuuta 2008

Radio Nova: Negative – Giving up

Tätä on odotettu, yleismaailmallisen hyvää fiilistä. Asiat ovat pikkuhiljaa lähteneet rullaaman jopa koulussa. Tosin opetusryhmät vaihtuivat, eli tunnen oloni oudoksi ilman vanhoja ryhmiä. Mikään ei koskaan miellytä minua. Darrn.

Tämä päivä (ja viikko) on mennyt harvinaisen mukavasti. Alkuviikosta oli kokeita ja minulla oli rutosti luppoaikaa päivisin. Tosin käytin osan ajasta lukemiseen, mutta silti. Nyt perjantaina oli ensimmäinen päivä uuden lukujärjestyksen mukaan ja bongailin tuttuja eri aineiden ryhmistä. Me will not be alone anymore! Tai no, saapi nähdä. Teen kyllä ainakin äidinkielen puhetyön erään kaverin kanssa, eli ihan hyvältä vaikuttaa.

Treenannutkin olen. Uutta liikesarjaa on nyt tahkottu neljissä treeneissä ja mä jopa osaan sen! Tykkään siitä myös oikein kovasti, vaikka tekniikoita on jotakuinkin 38 (!), mutta loppuvaiheessa tuleva loikka korjaa kaiken. On vaan niin hauskaa tehdä jonkun sortin hyppyliuku eteenpäin kesken liikesarjan. Se on aivan loistavaa. <3
Ja tänään(kin) olin treeneissä. Taisi olla kolmas tai neljä viikko peräkkäin, kun olen repinyt itseni ottelutreeneihin ja on se sen arvoista! Ette usko, kuinka paljon ihmistä voi huvittaa nyrkin kokoinen mustelma olkavarressa (kiitokset “Wialliselle” :D). Tosin se mustelma ei näy, vielä. Aamulla se on varmasti jo näkyvissä, nyt näkyy vain punoitusta ja hieman mustelman häivähdystä. Selkäkin huusi hoosiannaa, mutta tulikuuma vesi korjasi sen. Varpaani myös yrittää kuoriutua nahastaan, mutta se on pientä.
Jos tekisin äidinkielenaineen TaeKwon-Dosta, opettaja todennäköisesti järkyttyisi, niin värikästä tämä touhu on. Sitä ei vain voi olla rakastamatta.

Mutta nyt me is tired ja lopetan hehkutukseni tähän. Lisätään vielä, että tällä hetkellä taidan rakastaa (lähes) koko maailmaa erinäisten asioiden johdosta. Siirrän vanhan merkinnän arkistoon myöhemmin~

00:01
Uutiset & Sää