Välillä on pakko kirjoittaa jotain. Uni ei tule, jokin vetää näppäimistön ääreen. Kymmenessä minuutissa voi saada jotain aikaan.

Joskus, ehkä kerran elämässä, tapahtuu jotain, mikä räjäyttää tajunnan. Eihän sen mikään iso juttu tarvitse olla, ehkä yksi sana oikeaan aikaan, oikeassa paikassa. Eikä mikään ole ennallaan.
Entä jos se yksi sana tai teko oikeasti muuttaisi koko elämän kulkusuunnan? Entä jos kaikki kääntyisi ympäri sen yhden pienen asian takia? Kannattaisiko se? Olisiko se hyvä asia?

Kun puhutaan jostain tajunnan räjäyttävästä asiasta, se on lähes poikkeuksetta jokin hieno, positiivinen ja kaunis hetki. Hyvä biisi, elokuva tai kirja. Kaunis maisema, jotain kaunista oikean ihmisen sanomana tai teko, jota muistelee vielä vuosikymmenien kuluttua, kun valokuvat ovat haalistuneet ja vanhat ystävät ovat ja mustan virran tuolla puolen.

Näistä ei puhuta, mutta niitä ajatellaan ja muistellaan koko loppuikä. Toisaalta, jos kyseessä on biisi, kirja tai elokuva, siitä voidaan puhua tuttujen tai tuntemattomien kanssa, mutta aineettomammat asiat piilotetaan syvälle, jotta niitä ei menetettäisi. Nämä muistot jäävät mieleen, vaikka unohtaisi kaiken muun. Näiden muistojen takia eletään.

Mulla ei ole mitään ideaa, mistä näitä angstauskohtauksia oikein sikiää. (fiksu kattoo kelloa ja toteaa, että väsymyksestä) Anygay, mulla on taas eilisestä asti ollut sellainen tunne, että mikään ei vaan huvita. Kaikki, mikä on joskus ollut kivaa, on taas pelkkää kuraa. En tiiä.

Muutama vuosi – ehkä jopa kolme-neljä vuotta – sitten jaksoi innostua vähän kaikesta. Mä muistan rakastaneeni kaverin kanssa kirjoitettuja meseropeja (rope = roolipeli) sydämeni pohjasta ja ne oli aina niin superhypermultihauskoja, ettei mitään rajaa. Nyt kun noita lukee jälkeenpäin (kaivoin pari diskettiä tuolta kaapin syvyyksistä), tuntuu siltä, että mun päässä on selvästi ollut jotain vikaa. Teksti näyttää melkein koko ajan siltä, että tää kaveri joko lyttäs mua tai sitten kirjoitti jotain sellaista, mikä sai mut iloiseksi, jotta seuraisin sitä kuin rakkikoira ketjussa. Fuck this shit. Mun omat peliviestit on pääosin typeriä ja suoraan sanottuna säälittäviä, että noiden lukeminen tuottaa lähinnä hirveetä häpeäntunnetta. Että oon joskus ollut idiootti. Tekisi mieli hakata päätä seinään ja pyyhkiä puolet mun tähän asti eletystä (esi)teini-iästä pois.

Toisaalta mä haluaisin taas kirjottaa jotain höttöä, koska nyt siitä vois saada oikeesti elävää tekstiä ja mielikuvitustakin (ja sanavalmiutta)  mulla on enemmän kuin 12-13-vuotiaana. Eipä vaan oo enää ketään, jonka kanssa pelata. Muistaakseni oon yrittäny jonkun kanssa, mutta ei onnistu. Keväinen foorumiropekokeilukaan ei tuottanut tulosta. Oonko oikeesti kasvanut ulos tästäkin?

Jotenkin tuntuu, että mun elämä alkaa kuivua kasaan. Muutama vuosi takaperin musta oli kiva piirtää, “ropettaa”, tehä nettisivuja, harrastaa virtuaalikoiria, käydä treeneissä… Nyt mulla ei tunnu olevan enää mitään. Mikään ei tunnu kivalta.

Kyllähän mulla on nykyään enemmän kavereita kuin ennen, mutta apua. Mitä niidenkään kanssa voi tehdä? Viimeisen parin viikon aikana oon lähinnä onnistunu sotkemaan parin tyypin elämän (ei mitään vakavaa, mutta kuitenkin niin suurta), mutten itse ole kostunut mitään mistään. Tuntuu siltä, että nykyään pitäisi tehdä jotain hienoa, jos hengaa kavereiden kanssa, enää ei voi mennä kattomaan jotain leffaa, piirtämään ja dataamaan. Ei mua kiinnosta viettää kaikkea vapaa-aikaani jossain ostoskeskuksessa, mutta eipä ole oikein muutakaan paikkaa nähdä kavereita. Ollaan liian vanhoja nuorisotaloihin, liian äänekkäitä esim. kirjastoihin (kuka siellä edes jaksaisi viettää aikaa?) ja liian varautuneita hengaamaan toistemme luona. Meille ei voi tulla, koska mun huone on kämäinen (vielä) ja faija on himassa 24/7. Ja mitä täälläkään voisi tehdä?

Oon niin kyllästynyt tähän kaikkeen.

Oon kuunnellu vähän liikaa The Baseballsia. :( Puolet tän Strike!-albumin biiseistä saa mut sekaisin, vaikka tiedän, että
a) kaikki biisit on covereita (= mun pitäisi rakastaa niitä alkuperäisiä)
b) TBB:n esitykset kosiskelee naisia oikeen urakalla – ihan tarkoituksella
c) nää on vaan biisejä.

Mutta yhyy. Tuli taas mieleen, että mä haluan jonkun, jonka kanssa söpöillä. Tää joku voisi myös olla jotain, millaisen mielikuvan saan näistä biiseistä. Älkää juu yrittäkö edes ymmärtää.

Kuunnelkaa ainakin Love in this Club, Hey there Delilah, Crazy in Love ja The Look. Ainakin siis. Ja tietenkin TBB:n versioina. Mää jatkan tän lyriikkalapun tekemistä. (suuri missio on saada kaikkien 12 biisin sanat yhdelle A4:lle, kaksipuolisena toki :D)

Vähän tyhjä postaus, mutta antakaa anteeksi. Sain sentään yli 100 sanaa tähän!

Sorppan, en tällä kertaa linkitä mitään biisiä, koska linkittäisin The Baseballsia. En halua linkittää TBB:tä, koska päätyisin kuuntelemaan ko. bändiä, minkä johdosta aivoni rappeutuisivat lopullisesti.

Olen ollut The Baseballsin tr00 fani jo 10 päivää, enkä saa tarpeekseni. Tunnen itseni noin 13-vuotiaaksi, koska viimeksi silloin olen fanittanut jotain näin pahasti. Ikävää joutua valtavirtaan, mutta minkäs minä itselleni mahdan. :( Levyn saan ehkä la-su välisenä yönä ja sen jälkeen teen hienoisen aivokuoleman. Ei sillä, ei siellä paljoa kuolevaa ole enää jäljellä.

Mut niin. Hoksasin tänään, että sunnuntaina on itsenäisyyspäivä, enkä vieläkään ole sisäistänyt, että nyt on joulukuu. Holy smoke, jouluaattoon on 20 päivää, enkä ole hankkinut yhtäkään lahjaa. Tai no, yhden pienen hankin vähän extempore, mutta sitä en vielä laske joululahjaksi. Minun pitäisi oikeasti keksiä kolmelle ihmiselle ja yhdelle koiralle lahjat ja se pelkästään tekee tiukkaa. Pitäisihän mun myös piirtää läjä joulukortteja (ja kaksi synttärikorttia ennen huomista) tärkeille ja kirjoitella hyvät joulut ja uudetvuodet “vähemmän tärkeille”. Me hates Christmas. Voisin sanoa “luojan kiitos mulla ei ole poikaystävää”, mutta jos mulla olisi, niin ihan mielelläni miettisin ja hankkisin sille lahjan. Se olisi varmasti ainoa henkilö, jolle oikeasti voisin keksiä hyvän lahjan. :’) Säälittävää.

Mulla on muuten wanhojenpari ja -puku hoidossa, yllättävää kyllä. Pari on tosin vuotta nuorempi, mutta koska meillä synkkaa ihan hyvin yhteen, niin en valita! :3 Muutenkin nyt alkaa pikkuhiljaa helpottaa, kun tappava kakkosjakso on ohi ja saan piakkoin rästitehtävät palautettua. Tästä jaksosta on muutenkin tulossa niin paljon kivempi kuin viime jaksosta! Aineita on tosin aika messevästi ja kaikki lukuaineita, mutta oletettavasti saan vähemmän itsenäisiä tehtäviä nyt, eli saatan jopa selvitä hengissä.

Sven Budja on jumala.