Long time, no see. Tähän blogiin on tullut kirjoiteltua viimeksi seitsemän vuotta sitten ja bloggaamista itsessään olen harrastanut… no, yritin 1,5 v. sitten noin kahden postauksen verran ja sitä ennen varmaan joskus 2013-2014.
Seitsemästä vuodesta tulee mieleen se, että jotkut väittävät ihmisen elämän kulkevan 7 vuoden sykleissä. Nyt olen 25-vuotias, eli olen aloittanut tämän syklin täyttäessäni 21. Tuolloin on siis eletty syksyä 2013, jolloin itse asiassa muutettiin miehen kanssa Kymenlaaksoon. Sykliajattelulla on siis lupaava alku, koska onhan uudella paikkakunnalla eläminen varsinainen muutos.
Kyllähän sen jälkeen on sattunut ja tapahtunut. Sen lisäksi, että vaihdoin paikkakuntaa ja koulua, seuraavana keväänä faija kuoli ja muutama kuukausi sen jälkeen sairastuin itse. Elämä epämääräisen ”autoimmuuni”vamman kanssa on ollut suhteellisen helppoa ja (suuria) ongelmia on lähinnä tullut hoitoon käytetyistä lääkkeistä.
Kolme vuotta sitten valmistuin AMK:sta ja pääsin töihin heti heinäkuussa 2015. Samassa työssä ollaan edelleen ja toimin yleispätevänä it-heppuna niin kauan kuin tuntuu hyvältä.
Kaksi vuotta sitten muutettiin takaisin pk-seudulle ja sen jälkeisenä kesänä lopetin kortisonin syömisen autoimmuunivammaani.
Vuosi sitten aloitin terapian, koska jotakuinkin vuosikymmenen jatkunut paska on jättänyt jälkensä. Sinä kesänä lopetin hydrokortisonin syömisen kortisonista tulleeseen kortisolilamaan, joka olisi voinut viedä myös hengen.
Vajaat kaksi kuukautta sitten elämäni rakkain (koira) jouduttiin lopettamaan 15 vuoden ja 8 kuukauden iässä.
Miehen kanssa ollaan oltu yhdessä kuusi ja puoli vuotta ja asuttu yhdessä viisi ja puoli. Mies valmistuu koulusta toivottavasti nyt kesällä tai viimeistään syksyllä.
Syy, miksi yritän jälleen kerran pitää kirjaa elämästäni on se, etten muista. Mitään. Asiat vain valuvat aivoista johonkin mustaan tyhjiöön, josta niiden löytäminen on työn ja tuskan takana. Yritän siis opetella muistamaan kirjoittamalla jutut ylös!
Mulla on ollut bloggaamisessa aina suurimpana ongelmana se, etten tiedä, mistä muka kirjoittaisin. Nyt kun on pakko kirjoittaa vain jotain ja ihan normaalista arkielämästä, ei sitä ongelmaa ainakaan pitäisi olla. Muutenkin olen kasvanut muuttunut vuosien varrella niin paljon, etten enää tuijota kävijälaskureita ja mieti, miksi oon paska kun kukaan ei lue yhy buhu, vaan olen opetellut tekemään julkisia (tai vähemmän julkisia) juttuja itseni vuoksi. Kirjoittamisesta tulee luultavasti helpompaa, kun ei mieti mitään kohdeyleisöjä tai yritä väkisin keksiä jotain megasiistiä sanottavaa.
Juuri nyt mun pitäisi lähteä töistä, koska olen urpona käyttänyt viimeisen noin tunnin työajastani tämän blogin elvyttämiseen.
Eli ulkoasun vaihtamiseen ja muokkaamiseen sekä tämän postauksen kirjoittamiseen.
//edit 24.3.2018: Alkoi vähän ahiistaa julkinen kirjoittaminen, joten postaukset menivät salasanan taakse. Päiväkirjaa on vaikea kirjoittaa, jos pitää koko ajan vähän sensuroida.